|

Saddam Hussein nimitetty USA:n presidentiksi
Virallisen tiedotteen mukaan Saddam Hussein on voittanut vapaat, demokraattiset vaalit. Hänet on yksimielisesti valittu USA:n presidentiksi.
Lue lisää
|

Tampereen kaupunki tuhoutunut tulipalossa
Keskiviikon vastaisena yönä paloi valtaosa Tampereen kaupunkia maan tasalle. Mustan makkaran tuotanto ilmoitetaan kuitenkin jatkuvan normaalisti.
Lue lisää
|
|

Itsepalveluautomaatit lisäävät tehokkuutta
Maassamme yhä useammat asiat hoidetaan itsepalveluna. Sama trendi jatkuu.
Lue lisää
|

Uusia nimityksiä hallituksessa
Ministerien tuolit puheenaiheena
Lue lisää
|
|
Lopultakin urheilun rintamalla on tapahtunut jotakin merkittävää. Todistettavasti pallo osui toiseen palloon viime viikon perjantaina.

Pohjoismainen Palloilijaliitto on innoissaan tapahtuneesta. Tätä merkittävää saavutusta ovat tavoitelleet muutkin maat jo vuosisatojen ajan, mutta pohjoisen pohjolan Suomessa näytettiin nyt muulle maailmalle.
Pallot ovat väriltään keltaisia, mikä osaltaan myötävaikutti tapahtuman havaitsemiseen. Suomessa on käynnistetty hanke pallomuseon rakentamiseksi Jyväskylään, jossa tämä historiallinen tapahtuma todistettiin.
Antidopinglautakunta toppuuttelee kuitenkin vielä tiedon julkaisemista, koska toisen pallon B-näyte on vielä tutkimatta.
<<< Takaisin pääsivulle
|
| |
|
|

Uudet ohjukset edeltäjiään ympäristöystävällisempiä
Pitkällisen tuotekehityksen seurauksena yhä useammat ohjustyypit täyttävät ympäristönsuojelulliset kriteerit, ja ovat saaneet YK:n ympäristömerkin.
Lue lisää
|

Euroopassa rakennukset hälyttävän huonossa kunnossa
Aiemmin on luultu ainoastaan kehitysmaiden kärsivät heikkotasoisista taloista, mutta nyt on paljastunut vakavia puutteita myös länsimaisessa rakennustekniikassa.
Lue lisää
|
|

Pallo osui toiseen palloon
Lopultakin urheilun rintamalla on tapahtunut jotakin merkittävää. Todistettavasti pallo osui toiseen palloon viime viikon perjantaina.
Lue lisää
|

Paikallinen Arska voitti hiihtokilpailun
Oma henkilökohtainen ennätys lähellä.
Lue lisää
|
|